FEI Esteratsastus
Tapahtumauutisia.
Lummen II | Lummen II |
|
Lummenin Lente Tour on suosittu ulkokauden "avauskilpailu", jossa luokkia ratsastetaan aamusta iltaan. Nyt on vuorossa toinen viikonloppu ja Stal Forstén-Pentti on paikalla Nooran ja Thomaksen voimin. Torstaiaamulla lastataan hevosia kohti Lummenia ja on aika taas kilpailuviikonlopulle. Sunnuntai: Noora ja Campari vakuuttavat jälleen, kolmas sija 140cm finaalissa, lisäksi yhdeksäs sija Navarron kanssa 135cm finaalissa.
Noora osallistuu Lummenin toiselle viikonlopulle hevosillaan Isaac du Jonquet, Campari ja Navarro. Aiemmin oli mukaan lähdössä myös Lara, mutta tämä saa varmuuden vuoksi jäädä kotiin parantelemaan tarhassa tai karsinassa hieman kolhimaansa jalkaa. Thomas Ehrnrooth, joka on Guttecovenissa valmentautumassa, lähtee Lummeniin Anatolican, Carietten ja Corvetten voimin. Samaan aikaan Hockenheimissa, Mikko kilpailee tänä viikonloppuna Ferrari Challenge -rata-autosarjan avauskilpailua. Torstai-iltana pidetään vapaat harjoitukset, perjantaina pidetään aika-ajot ja itse kilpailu ajetaan sekä lauantaina että sunnuntaina. TorstaiTiimin hevoset ovat saapuneet Lummeniin ja kaikki hyvin. Noora aloittaa Camparilla huomenna klo 09.00 135cm A2 luokalla nk. Derby -areenalla. Noin klo 13.00 on vuorossa samalla areenalla Isaac du Jonquet 140cm AM5 luokassa. Navarro aloittaa tämän viikonlopun vielä vähän pienemmällä luokalla, hypäten nk. Agora -areenalla (pikkukenttä) 130cm AM5 luokan huomenna noin klo 14.30. Thomaksen hevoset aloittavat kilpailut 130- ja 135-luokista. Cariette hyppää aamulla 135cm Derby-areenalla, Anatolica 130cm A2.0 Agora -areenalla ja Corvette menee puolestaan 130cm AM5 samaisella areenalla. Mikko on saanut ensituntumaa Hockenheimin rataan tänään vapaitten harjoitusten merkeissä. Ajaminen on sujunut mukavasti ja kaikki hyvin huomisia aika-ajoja varten. PerjantaiTiimillä oli mukava ja aurinkoinen päivä Belgiassa. Camparista tuli tänään kansainvälinen luokkavoittaja, kun Noora ratsasti nuoren oriin 135cm aikaratsastusluokan ensimmäiseksi (1. /90)!! Navarro oli Nooran mukaan jälleen hyvin pirteä ja innokas. Ratsukko hyppäsi varman ja hyvän nollan, jonka päälle jätettiin tarkoituksella uusinta väliin. Tulos riittää silti peräti kahdeksanneksi (8. /65)! Isaacilla oli taas menossa kuolainkokeilu. Tällä kertaa kuolain oli turhan terävä ja hermostutti jo hieman hevosta. Tuloksena Nooralle ja Isaacille tuli nyt 2 pudotusta, vaikka rata sinällään oli kyllä tätä paljon parempi. Thomaksen Cariette yllätti ratsastajan Derby -areenan luonnonvesiesteellä. Hevonen hyppäsi ennen vesiestettä hyvin ja puhtaasti, mutta yllätti sitten ratsastajansa täysin. Nyt siis valitettavasti kiellot 135cm luokasta ja ratsukolle uusi yritys taas huomenna. Anatolica taas hyppäsi oikein hyvin ja rennosti 130cm luokassa, saaden tänään yhden pudotuksen. Corvette oli myös oikein myönteinen. Hieman turha, ja hyvin turhauttava, ykkösesteen pudotus piti ratsukon poissa uusinnasta. LauantaiLauantaina sijoitukset Thomakselle Corvetten kanssa ja Nooralle Navarrolla. Lummenissa oli lauantaina taas aivan mukiinmenevä päivä kilpailuissa, vaikka Noora ja Isaacin kokivat taas yhden vähemmän onnistuneen kuolain tai varustekokeilun. Lauantaina kokeiltiin nimittäin lyhyttä martingaalia ja kaikki oli vielä hyvin verryttelyssä, mutta itse radalla Isaac sitten hermostui martingaalista huomattavasti. Noora kertoi, että heidän hyppäämisestä ja ratsastamisesta ei oikein tullut mitään ja ratsukko keskeytti tämän vuoksi jo heti alkuradasta, esteen nro. 3 jälkeen. Huomenna Noora ja Isaac palaavat "vanhaan malliin", eli kuolaimeen ja varusteisiin, jolla kilpailivat menestyksellisesti koko talven. Navarro puolestaan hyppäsi fantastisen hienosti, ollen sekä rento että äärimmäisen varovainen. Thomaksen Corvette hyppäsi lauantaina hienosti 130cm luokassa! Thomaskaan ei ratsastanut tosissaan aikaa, mutta hyvä nolla riitti kuitenkin sijaan (7. /45). Cariette puolestaan vähän vielä jännitti, hypäten lauantaina ihan hyvin, mutta saaden radan kaksi viimeistä estettä alas. Anatolica oli myös positiivinen, saaden radalta kaksi tiputusta, jotka olivat kuitenkin ehkä enemmän ratsastajan pieniä ratsastusvirheitä. SunnuntaiViimeinen päivä kisapäivä toi Belgian Lummenista vielä kaksi sijoitusta lisää, kun Noora teki erinomaiset tulokset sekä Camparilla että Navarrolla. Noora ja Campari starttasivat tänään 140cm AM5 finaaliluokassa, joka ratsastettiin kilpailujen Derby -areenalla. Kaikki meni nappiin - jälleen kerran - ja ilman suurempi ongelmia ratsukko teki jällen yhden tuplanollan lisää. Uusinnan päätteeksi ratsukko löytyi kolmannelta sijalta (3. /91), vaikka jopa vielä korkeammallekin olisi voinut olla mahdollisuuksia. Navarron kanssa Noora ratsasti hienolle yhdeksännelle sijalle (9. /58)! Ratsukko otti osaa 135cm tason finaaliin, joka ratsastettiin puolestaan Garden -areenalla. Noora ratsasti vielä varsin pidättyväisesti Navarroa luokan uusinnassakin, joka siis on tässä tekemässä paluuta lyhyehkön tauon jälkeen tositoimiin. Nooran mukaan Navarro hyppäsi tänään jällen erittäin hyvin ja oli hankaluuden rajoille asti positiivisen innokas suorittamaan edessä olevia tehtäviä. Noora kertoi, että Navarro näyttää nyt olevan valmis palaamaan täysipainoiseen kilpailuohjelmaan. Lummenin viikonloppujen ainoa ns. haasteellinen hevonen on ollut aiemmin talvella niin upeasti hypännyt Isaac du Jonquet. Luokat ovat nyt kuluneet erilaisiin varuste- ja kuolainkokeiluihin. Tänään oli valitettavasti Nooralla jällen sellainen tunne, että kaikki ei ollut aivan kohdallaan ja hän päätti pian keskeyttää heidän suorituksensa. Nooran mukaan hän toiveikas, että Isaacin kanssa löytyy piakkoin taas hyvä vire. Ensi viikonlopuksi on tarkoitus ilmeisesti kokeilla hieman toisentyyppisiä ratkaisuja. Thomas otti osaa Anatolican kanssa samaan 140cm tason finaaliin, jossa Noora ratsasti Camparia. Tänään Thomaksen ja Anatolican matkaan mahtui valitettavasti pari virhettä ja jäivät näin uusinnan ulkopuolelle. Eilen upeasti hypännyt lahjakas, mutta herkkä Corvette oli tänään hieman huonossa vireessä ja ratsukko joutui valitettavasti keskeyttämään kahden kiellon myötä. Cariette puolestaan meni tänään hyvin, mutta yksi valitettava puomi piti ratsukon silti kärkisijojen ulkopuolella. Mikolla oli tänä viikonloppuna erilailla vauhdikas viikonloppu, kun hän debytoi Hockenheimissa Ferrari 360 Modena merkkiluokassa, joka tunnetaan virallisesti nimellä Ferrari Challenge. Lauantaina Mikko päätti oman eränsä upeasti neljänteen sijaan huolimatta aika moneen kanssakilpailijoiden ns. nojaamiseen. Sunnuntain Mikko ei ollut niin onnekas, sillä tekniset ongelmat pakottivat Mikon keskeyttämään aivan kärjestä. Kanssakilpailijan suorittamassa peräänajossa Mikon auto vaurioitui ja näin Mikon matka loppui ennen aikojaan. Näyttääkin ilmeiseltä, että Ferrari Challange on joka mielessä aika monta askelta kovempi luokka, kuin viime vuoden herrasmiesmäinen Porsche -luokka. Mikon seuraava autostartti lienee näillä näkymin ensi kuussa ajettava Silverstonen osakilpailu.
Järjestäjän kotisivut: Nooran ja Thomaksen tuloskooste: Ferrari Challenge kotisivut
|


