• English
  • Finnish

Noora Forstén

Follow me on twitter
Forsten-Pentti



Brussels CSI5* 2008

Audi Equestrian Masters

Brysselillä on pitkä ja maineikas historia hevostapahtumista ja Jumping of Brussels oli aikanaan ensimmäisiä hallikilpailuja Euroopassa. Tämän kansainvälinen esteratsastustapahtuman uuden tulemisen takana löytyy yksi esteratsastuksen suurista legendoista: Nelson Pessoa! Kilpailun tavoitteet on asetettu sen mukaan mitä Brysselin olo Euroopan pääkaupunkina merkitsee; pyrkimys on järjestää maailman paras hallikilpailu!

Kuulumisia Brysselistä

Noora ja Mikko ovat jällen tänä vuonna mukana. Noora hyppää Silver touria Winnien sekä Quinaultin kanssa, Mikko puolestaan Gold touria Skybreakerin ja Isaac du Jonquetin kanssa.

Noora kertoo kuulumisia Brysselistä

Hevoset ovat hypänneet mainiosti oikein hyvin täällä Brysselissä. Audi Equestrian Masters on muuttanut uuteen halliin, Bryssels Expoon, joka sijaitsee aivan "Brysselin maamerkin" eli Atomium monumentin sekä kuninkaan asuinrakennuksen lähellä. Expo ei vastaa tunnelmaltaan arkkitehtuurisesti upeaa Tour at Taxis hallia, mutta tarjoaa paremmat puitteet etenkin hevosten majoitukselle sekä verryttelyyn. Myös kilpailuareena on hieman aikaisempaa suurempi.

Torstaina aloitin silver tourilla uudella tuttavuudella eli Quinaultilla. Ensimmäinen yhteinen luokkamme oli 135cm tasolla ja ori hyppäsi oikein kivasti, saimme harmittavan pudotuksen aivan loppuradasta. Ratsastin luokassa aikaa ja annoin Quinon ehkä juosta hieman liikaa toiseksi viimeisessä kaarteessa, jonka jälkeen saimme virheen okserin etupuomilla. Winnie puolestaan aloitti suoraan ensimmäisessä GP-karsinnassamme ja hyppäsi todella hienon nollan, joka takasi meille paikan uusintaan 67 lähtijän joukosta! Torstain 145cm luokasta 25 kvaalasi suoraan sunnuntain GP:seen, joten olin varsin tyytyväinen tulokseemme. Olemme Winnien kanssa vielä todella tuore pari- ratoja on takana nyt vasta 11 kappaletta - ja uskon, että yhteistyömme paranee vielä huomattavasti. Uusinnassa tein virheen ajautuessamme liian lähelle pystyä, ruunan laukka-askel on todella pitkä. Muuten Winnie hyppäsi oikein hyvän uusinnan.

MIkko hyppäsi torstaina Isaacin 140cm luokassa, jossa pari teki oikein hyvän nollan jääden juuri sijoitusten ulkopuolelle. Mikon mielestä Isaac tuntui hyvältä ja hyppäsi radan vaivattomasti kivassa tempossa. Skybreaker puolestaan hyppäsi illan isommassa luokassa 145cm tasolla tehden oikein hienon tuplanollan sijoittuen 10. sijalle. Mikko oli tyytyväinen "vanhaan Opaan", jolla oli kuulemma meno päällä!

Tänään kilpailut jatkuivat meidän osaltamme kolmella luokalla. Aamun 140cm luokassa olin jo löytänyt eilistä paremmat "nappulat" Quinon ratsastamiseen ja ori selviytyi aikaluokasta oikein hienolla radalla hypäten puhtaasti sekä nopeasti! Olin todella iloinen suorituksestamme ja toivon, että meistä tulisi hyvä pari yhdessä. Winnie jatkoi toisessa GP-kvaalissa, joka tämäkin ratsastettiin 145cm tasolla. Tänään tulokseksemme jäi 8 virhettä. Winnie oli hieman epätarkka radan ykkösesteella tehden sillä pienen kolautuksen, joka kostautui heti virheenä. Itse taas ratsastin hieman liian vauhdikkaasti kolmoissarjalle, jolla pudotimme c-osan. B-C väli oli todella, todella lyhyt kaksi askelta, eikä Winnielle oikein jäänyt mahdollisuutta selvittää tuota estettä virheittä. Huomenna ruuna saa levätä ja starttaa sitten sunnuntain GP-luokassa.

Mikko ja Isaac hyppäsivät illalla yhden kilpailun pääluokista, Rolexin sponsoroiman 155cm uusintaluokan. Mikko ratsasti erittäin hyvin ja Isaac hyppäsi loistavasti, mutta ratsukko sai aivan mielettömän epäonnisen virheen radan viimeisellä esteellä, kolmoissarjalla, tai itse asiassa sen b-osalla Isaacin hipaistessa pystyä... Mikko oli tietysti hieman pettynyt, mutta tietysti iloinen Isaacin hyvästä vireestä sekä muutamasta World Ranking pisteestä.

Lauantai ja sunnuntai

Lauantai ja sunnuntai toivat molemmat lisää hyviä tuloksia. Noora teki loistavaa työtä Quinaultin kanssa sijoittuen 6. kahden vaiheen  140cm luokassa. Mikko hyppäsi Tosca’s Lenan kanssa toisessa 140cm luokassa ja ratsukolle kirjattiin yksi harmittava pudotus. Lauantain 155cm pääluokassa Mikko teki Skybreakerin kanssa upean radan, mutta ratsukon huonoksi onneksi heille kirjattiin perusradalta harmittava aikavirhe. Pienenä lohtuna suoritus palkittiin muutamalla FEIn rankingpisteellä.

Sunnuntaina Noora ja Winnie vastasivat parhaasta suorituksesta. Huolimatta yhdestä harmittavasta pudotuksesta, ratsukko oli Silver Tourin Grand Prixin kahdeksansia.  Mikko ja Isaac saivat puolestaan Gold Tourin Grand Prixistä ikävät kolme pudotusta.

Tulevana viikonloppuna talli kilpailee peräti kolmen ratsastajan voimin De Warressa, jossa hypätään kansainvälisellä kahden tähden tasolla.

Tuloksia Brüsselistä:

Kisojen kotisivut:

 
Advertisement

Tulevat kisat

There are no upcoming events currently scheduled.
View Full Calendar

Kirjautuminen






Salasana unohtunut?
Vierailijoita: 6981357