|
Mikael Forstén on 36-vuotias Helsingissä syntynyt ammattiratsastaja.
Mikolle kilpaileminen ja hevoset ovat olleet pääelinkeinona jo vuodesta 1987. Mikko opiskeli ennen aktiivista kilpailu-uraansa Helsingin Teknillisessä Korkeakoulussa. Mikko on urheillut aktiivisesti myös junioreiden SM-tasolla jalkapallossa sekä alppilajeissa. Loukkaantuminen Itävallassa alppiharjoituksissa 1987 kuitenkin muutti ratsastuksen päälajiksi.
Mikon saavutuksia ovat mm. viisinkertainen Suomen Mestaruus (nuorissa ja senioreissa) sekä yli 550 kansainvälistä sijoitusta, joista yli 100 sijoitusta kauden 2005 aikana. Mikko on hypännyt EM-kilpailut vuosina 1997 (oriillaan Invitation) ja 2004 (tammalla Charleen) sekä kilpaillut lukuisissa World Cup osakilpailuissa saaden sijoituksia. Mikko oli myös Suomen voitokkaan Nations Cup joukkueen jäsen Haminassa 2005 ja voitti CSIO Ypäjän GP:n vuonna 2004. Kuala Lumpurin World cup finaalin 2006 yhteydessä hypätyssä Grand Prix luokassa Mikko sijoittui Melansalla upeasti viidenneksi voittaen tammalla myös kilpailujen avajaisluokan.
Mikko oli vuosina 2004 ja 2005 Suomen rankingykkönen, keräten vuonna 2004 lähes kaksi kertaa enemmän pisteitä kuin toiseksi sijoittunut ja vuonna 2005 kaksi kertaa enemmän kuin rankingin kolmas, Nooran ollessa toinen. Mikon harrastuksiin kuuluvat moottoriurheilu, jossa Mikko myös kilpailee, sekä golf. Mikko ja Noora katsovat vapaa-ajallaan myös paljon elokuvia.
Mikon tuloskooste: results summary Yhteystiedot: |